Jälleen kerran heräsimme aurinkoiseen syysaamuun. Tälle päivälle olimme valinneet retkikohteeksi itse Pyhän. Mitäpä sitä mennä merta edemmäs kalaan =)

Lähdimme kävelemään Pyhän luontokeskuksen kohdalta ja reitiksi valitsimme Noitatunturin. Ensin ohitimme laskettelurinteet ja maisemahissit, joilla pääsisi huipulle asti.





Kilometrin kävelyn jälkeen eteen tuli rappuset, joissa oli likimäärin satakunta rappusta.



Rappusten alhaalla oli reittiopastuksia, joissa vielä siinä vaiheessa luki Noitatunturikin. Menimme siis siihen suuntaan, mutta hetken päästä, ehkä noin parin kilometrin kävelemisen jälkeen, opasteissa ei enää lukenutkaan Noitatunturia. Päätimme kääntyä takaisin ja menimme seuravaaksi Oravalammen luontopolulle, jonka luulimme olevan jokin helppokulkuinen ympyrälenkki. (Kartta voisi olla ihan kiva juttu). No, polku oli sitten tätä luokkaa



joten ei mitenkään helppoa. Meillä ei ollut aavistustakaan, että kuinka pitkä matka lammelle oli ja yhdessä vaiheessa hukkasimme jo polunkin. Lopulta päätimme kääntyä täältäkin takaisin, kun usko alkoi hieman loppua. No, olihan siellä ihan hienoja kivikkoja, joten ihan hukkaan ei tuo(kaan) reissu mennyt.



Kun palasimme takaisin pääpolulle tai oikeastaan väylälle, niin päätimme jatkaa eteenpäin Pyhäkasteenputoukselle. Sinne oli melkein koko matkalle tehty kunnon puinen tie, joka toisaalta aiheutti myös sen, että reitti oli aika suosittu. No, tulipahan harjoiteltua Roopen kanssa loistavasti ihmisten tapaamisia. Melkein koko matkan ajan kuljettiin lähteiden vierestä, joissa oli oikeasti todella kirkasta vettä.



Reitti kulki solan läpi, jossa oli ollut muutama sata vuotta sitten sekavyöry, eli vyöryn mukana oli ollut sekä kiviä että lunta ja jäätä. Tässä kohdin pitkospuut loppuivat, mutta rakennustarvikkeista päätellen siihenkin oli sellaiset tulossa. Mutta nyt siinä oli kiviliuskoista tehdyt rappuset.




Putous oli hieno ja vesi tippui korkealta. Paikalle oli tehty myös sellainen katseluaitio, jossa oli jokin ryhmä juuri kahvillakin.




Me päätimme jaksaa vielä ylöspäin, jossa näkyi olevan maisemapaikka. Eihän meitä odottanut kuin 375 rappusta ja kaksi taukopaikkaa. Kyllä oli jalat ihan älyttömän väsyneet kun pääsimme. Mutta kyllä se kannatti!